26.12.2014

Vuosikatsaus 2014

Kylläpä olisi monelta osin tämä vuosi saanut jäädä väliin, mutta tehdään nyt katsaus mitä tänä vuonna tapahtui.

Vuosi alkoi pahimmalla mahdollisella tavalla.
Helmikuun 4. päivä rakas Ripsani piti päästää pilven reunalle, syynä vatsassa ollut kasvain.

Ennenkun olin kunnolla tästä toipunut, niin Pilvi-mummo sai eräänä iltana vestibulaarikohtauksen ja menetti täysin tasapainonsa. Onneksi kohtaus ei ole sen jälkeen uusinut ja mummo mennä porskuttaa, hieman vinossa tosin. Pilvin 14v synttäreitä juhlittiin syyskuussa.


Sijoituskoirani Siron (C. Famous Flirt) astuttamista olin siirtänyt jo muutaman kerran ja keväällä ajattelin että nyt olisi korkea aika. Urosta piti vaihtaa kesken kaiken, mutta lopulta astutus onnistui. Siro muuttikin meille heti kun juoksut alkoivat ja oli koko odotusajan meillä. Odotusaika oli jotenkin kummallinen, välillä tuntui että pentuja on selvästi tulossa ja välillä olin taas varma että ei siellä mitään ole. Loppuvaiheessa pentujen liikkkeet tuntuivat myös tosi omituisesti. Käytin Siron sitten röntgenissä joka paljasti että kaksi pentua siellä oli, mutta ultrassa eläinlääkäri totesi toisen olevan todennäköisesti kuollut. Pari päivää myöhemmin Sirolta alkoi tulla vihreää eritettä ja eikun leikkaukseen, jossa selvisi että kumpikin pentu oli kuollut. Sirolta poistettiin kohtu samalla.
Onneksi Siro toipui tästä operaatiosta hyvin.

Rieha kävi terveystutkimuksissa vuoden ikäisenä 2013 ja silloin eläinlääkäri totesi polvien olevan 1/1. Polvet eivät Riehaa mitenkään vaivanneet mutta ajattelin viedä sen toiselle eläinlääkärille ja kuvauttaa selän samalla. Polvet olivatkin 0/0 mistä olin tosi ilonen ja aloin jo tehdä pentusuunnitelmia. Sitten eläinlääkäri tuli kertomaan selkäkuvauksen tuloksia. Selkä oli ihan ok mutta se mitä muuta sieltä löytyi, pudotti taas maanpinnalle ja kovaa. Riehan toinen puolisko oli täynnä jotain. Varmuudella lääkäri ei osannut sanoa mitä se on mutta veikkasi synnynnäistä palleatyrää. Ihmetteli suuresti että asia ei Riehaa ole ikinä vaivannut. Jos ymmärsin asian oikein, niin sillä on käytössä vain toinen puoli keuhkoista.
Eläinlääkäri oli sieltä mieltä että oireetonta ei kannata lähteä leikkelemään ja antaa koiran elää normaalia elämää. Jonkun aikaa asiaa mietiskelin ja etsiskelin tietoa mutta sitten päätin että antaa Riehan mennä agia kun se sitä niin kovasti rakastaa. Jos jotain sattuu, niin eletään sitten sen mukaan.
Pennutushaaveet sai kyllä samantien unohtaa.
Rieha aloittikin agiuransa hienosti omissa kisoissa 26.7. nollavoitolla ja luvalla.


Hyrrän kanssa olemme kisanneet melko vähän ja yksi nolla on tullut saavutettua. Näytelmissäkin pyörähdettiin toukokuussa Joensuussa, tuloksena ERI.

Sitten kasvattieni tuloksiin.
Tarmo (C. Curious Gambler) ja Riitta kisasivat kesän SM-kisoissa ja pari on jo nyt saanut kasaan tarvittavat nollat ensi vuoden arvokisoihin.
Raikusta (C. Fast Fellow) tuli kuluvan vuoden aikana agility sekä hyppyvalio!!! Raikukin kisasi tämän vuoden SM-kisoissa ja taitaa vielä muutama nolla puuttua ensi vuoden arvokisakriteereistä.
Hilma (C. Early Riser) nousi kolmosiin ja saman perheen Tuike (C. Hard To Handle) käväisi muutamissa näytelmissä vaihtelevin tuloksin.
Huli (C. Happy Hooligan) aloitti kisauransa ja sai ensimmäisen nollavoittonsa ja luvan. Huli kävi myös terveystutkimuksissa: lonkat B/B, kyynärät 0/0 ja polvet 0/0.

Joulukuun 19. päivä tuli tasan 10 vuotta täyteen kun ensimmäiset Cloudgarden's pennut syntyivät.
Paljon on iloa ja suruakin mahtunut näihin vuosiin.

Toivottavasti ensi vuosi olisi paljon parempi ja onnellisia hetkiä olisi enemmän.
Pentusuunnitelmiakin on taas pitkästä aikaa ja vähän muitakin suunnitelmia, toivottavasti ne toteutuvat...